Paljon vartija

Anne-Mari Virolaisella on pitkä kokemus ensin liike-elämästä ja sen jälkeen politiikasta. Keväällä hän aloitti kolmannen työuransa Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana ja aiempi työkokemus on erinomainen lähtökohta uuteen vaikuttamistyöhön muutospaineiden keskellä.

”Olen tehnyt työtä politiikassa pitkään. Sen peruja minulla on laajat verkostot ja ymmärrys kompromissien tärkeydestä. Vaikka asioista ollaan eri mieltä, on yhteistyö aina keskiössä. Sitä tarvitaan lääketeollisuuden edunvalvontatyössä”, Virolainen kertoo.

Virolaisen johtama Lääketeollisuus ry on keskeinen osa Suomen innovaatiopohjaista taloutta. Lääketutkimukset ovat avainasemassa terveyden ja toimintakyvyn edistämisessä ja muistuttaa, että Suomessa kliinisten tutkimusten määrä on ollut laskussa.

”Meidän on varmistettava, että tutkimus ja tuotekehitys jatkuvat, sillä ilman niitä emme voi kehittää uusia hoitomuotoja tai ratkaista väestön ikääntymisestä johtuvia haasteita. Tutkimuksen merkitys korostuu entisestään tulevaisuudessa, mutta julkisen talouden tiukka tilanne asettaa sille haasteita jo nyt, sillä hyvinvointialueiden resurssipula vaikeuttaa tutkimustoimintaa.”
Virolainen kertoo, että lääketeollisuuden yksi keskeisistä viesteistä hallituksen budjettineuvotteluihin oli tarve korvamerkitä rahaa hyvinvointialueiden tutkimustyölle. Se tulee olemaan yksi ydinviesteistä myös jatkossa.

Toimitusjohtajan työssään Virolainen painottaa terveyden, talouden ja turvallisuuden keskinäisiä riippuvuuksia. Terveys ei ole pelkästään yksilön asia, vaan se liittyy yhteiskunnan huoltovarmuuteen. geopoliittiset haasteet, kuten Ukrainan sota, ovat korostaneet sen merkitystä.
”Terveys on osa kokonaisturvallisuutta. On elintärkeää, että Suomeen saadaan kriittiset lääkeaineet kaikissa olosuhteissa.”

Siirtyminen johtotehtäviin lääketeollisuudessa oli myös henkilökohtaisesti merkityksellinen askel. Virolainen kuvailee tehtävää kuin hänelle räätälöidyksi, sillä hänen perheessään on käyty vilkasta keskustelua lääketieteestä, suomalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä ja diagnooseista – onhan hänen aviomiehensä lääkäri ja tytärkin seurannut isänsä jalanjälkiä lääkärin uralle. ”Nyt nämä keskustelut ovat myös osa omaa työtäni, ja se tuntuu hyvin luontevalta.”

”Vastuunkanto kuuluu terveyssektorilla työskentelevien puheissa.”

Virolainen on kokenut kaikki terveyssektorilla käymänsä keskustelut rakentaviksi. ”Olen käynyt lukuisia keskusteluja alan ammattilaisten kanssa, ja kaikista kohtaamisista on jäänyt hyvä mieli. Vastuunkanto ja vahva halu viedä asioita eteenpäin kuuluu kaikkien puheissa. Se ilahduttaa ja antaa voimia omaan työhön.”

laaketeollisuus.fi