75-vuotiaan perheyhtiön Kuljetusliike Kinnunen Oy:n yrittäjä Hanna Kinnunen
on kasvanut rekkojen ympäröimänä. Vaikka perheyhtiön jatkaminen ei ollut aina
itsestäänselvyys, hän on ylpeä tekemästään valinnasta ja on saanut nähdä läheltä sekä
alan että yrittäjyyden monet puolet.
URAN SUHTEEN HANNA ON aina saanut tehdä omat valintansa ja lukion jälkeen elämä
veikin moneen eri suuntaan. Siltä ajalta kertyi paljon arvokasta kokemusta ja kiinnostus
perheyrityksessä työskentelemistä kohtaan kasvoi. Perheyhtiön toimitusjohtajana hän on
toiminut nyt lähes 20 vuotta, yhtiön ainoa omistaja hän on ollut kymmenen vuotta. ”Tänä
aikana yritys on kasvanut noin viisinkertaiseksi. Toiminta on laajentunut ja monipuolistunut
perinteisestä kuljetusliikkeestä kansainväliseksi logistiikkapalveluiden tuottajaksi. Nykyisin
konsernissa on kaksi yritystä ja yrityksen tulevaisuuden näkymät ovat erittäin positiiviset.”
Omaa johtajuuttaan Hanna on kehittänyt suorittamalla eMBA-tutkinnon 2011-2014, jonka
lisäksi hän on täydentänyt osaamistaan mm. vastuullisen johtamisen opinnoilla.
MATKAN VARRELLA Kinnunen kertoo kohdanneensa monenlaista suhtautumista.
”Ihmisten mielipiteet ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia, mutta olen myös saanut
osakseni ihmettelyä, miten nainen pärjää miehisellä alalla toimivan yrityksen johtajana.
”Uskon, että sisukkuuteni ja usko omaan kyvykkyyteeni ovat auttaneet minua
saavuttamaan nykyhetken, josta olen kiitollinen. Arvostan suuresti verkostoja, joissa
toimialasta riippumatta jaetaan yrittäjyyden haasteita ja ilon aiheita. Tällä hetkellä tärkein
tavoitteeni yrittäjänä on kasvattaa liiketoimintaa ja onnistua rakentamaan toimiva
organisaatio jossa pääsisin nauttimaan yrittäjän vapaudesta ilman operatiivista vastuuta.”
Kuva: Jukka Dahl